Perustiedot | Päiväkirja | Jämät
Layout © Chu / Kuvat © - / Muokkaus © Tanttu



Päiväkirja

Sinnikkäin jaksaa parhaiten - 22. toukokuuta 2011

Huhhuh, mikäs tässä nyt viiraa kun en vieläkään onnistunut ottaa itseäni niskasta kiinni Altsun kanssa? Noh, kuitenkin nyt on kaikenlaista ruunan kanssa puuhailtu ja ei kyllä muuta voi sanoa kuin että tämä ruuna tosissaan yrittää kaikkea ja yllättää loppujen lopuksi niin että meinaa ihan pyörtyä ilosta.. Tosiaan päätin tässä vähän aikaa sitten kokeilla Altsun kanssa suoraan sanoen kaikkea mahdollista, mukaan lukien työkisoja. Ja kun Lakeassa oltiin sitten 8. toukokuuta tätä vuotta Altsun elämän ensimmäisissä työkisoissa parin muun hevosen kanssa, osasi tämä ruunapoika tosiaan nauttia tehtävistä ja yllätti kyllä niin paljon että hyvä etten pyörtynyt tulosten jälkeen, kuudesta luokasta neljässä sijoituttiin, ja yhdessä tultiin jopa toisiksi! Nyt on kyllä aihetta juhlaan!

Rautias puskailuruuna ottaa työnteon tosissaan mutta kuitenkin nauttii siitä, ehdottomasti tullaan jatkossakin toimimaan työjutuissa tämän suomalaisen kanssa. Muuten on elämä kulkenut samaan tahtiin, Altsu on nyt taas kesän päälle saanut enemmän liikuntaa ja alkaa olla taas vireä kuin pukki, ehkä vähän liiankin.. Olen myös koittanut alkaa etsiä Altsulle viikoksi tai pariksi kesälaidunpaikkaa missä poika voisi elellä edes hetken aikaa vapaana laumassa ja nauttia kesästä ennen kuin kuntorääkki taas alkaa meidän osaltamme.. Mutta nyt täytyy kyllä jo häipyä, se on tsau!

Kouluratsastusvalmennus Virmaveden Hevostilalla 05.03.2011

"Villiamilta ei ainakaan vauhtia puuttunut! Se painoi vahvasti kädelle jo alkuverryttelyiden aikana, ja olisi halunnut vain paahtaa baanalla tukka putkella sen sijaan, että olisi keskittynyt asettelemaan kinttuja kunnon kouluratsun malliin. Kestikin pitkään, että ratsastaja sai avut onnistuneesti läpi. Ruuna meinasi pari kertaa ryöstäytyä hallinnasta, jolloin yksinkertaisesti oli vain käännettävä se aitaa kohden. Varsin itsepäinen ja hömelö otus siis! Koska ratsukoulutukseltaan Villiami ei ole vielä huippukyvykäs, en nostanut rimaa turhan ylös. Keskityimme siihen, että saisimme ruunan pehmenemään ja nöyrtymään edes hitusen, mikä ei ollutkaan ihan heppoinen tavoite. Vaati lukemattomia voltteja, temponvaihteluita ja päättäväisyyttä, että hevonen viimein alistui ratsastajansa tahtoon - mutta ei suinkaan kovin pitkäksi aikaa... Laukkaharjoituksesta Villiami nautti selkeästi, eikä olisi malttanut pysähtyä sitten millään. Melkoinen jyrä siis, mutta epäilemättä hyväntahtoinen sellainen!"
© Virmaveden Hevostila

Pakkaset paukkuu - 14. helmikuuta 2011

Uhrauduin nyt sitten pitkästä aikaa ihan kunnolla tallille tervehtimään Altsu-poikaa, nyt on ollut jo muutaman päivän ajan semmoiset pakkaset että ei mitään mahda kuin talsia tuonne pihaton virkaa toimittavalle rötiskölle. Mehän siis nyt ollaan pidetty Villiamin tulosta asti majaamme sukulaisten luona missä ruunalla on kaverina vanha, yli 20-vuotias islanninhevosruuna Fjolur ja nuori, ravurina toimiva suomenhevostamma. Ovat tulleet ihan mukavasti toimeen keskenään vaikka tummanpunarautiaasta suomenhevosestani kyllä näkee milloin ottaa pannuun kun ei vanhukset jaksa yhtyä riehumiseen, josko sen kuitenkin kestäisi kun välillä pääsee ihmisten ilmoillekin. Ilmoitin Altsun tässä myöskin Virmaveden suomenhevospäiville, siellä meitä nähdään ainakin raveissa ja irtohypytyksessä. Villiami ei tänään erityisen innokkaalta aluksi vaikuttanut kun tajusi ettei rekeä tule tänään, olin nimittäin suunnitellut käyväni sen kanssa pienellä maastolenkillä ilman satulaa kun kerran hyvät maastot on ihan vieressä, Reettakin oli jo hyvää vauhtia harjaamassa Fjoluria rennolle piristyslenkille, pitäähän sitä nyt papankin saada vähän irrotella välillä!

Kun molemmat olimme ennätyspaksun talvikarvan omaavien ratsujemme kanssa valmiita, ohjasimme ruunat vierekkäin lähimmälle maastoreitille jonka varrella muistelimme olevan hyviä ravi- ja laukkapätkiä, Fjolurin tapauksessa tölttipätkiä. Koimme kuitenkin alkumatkalla pienen epäonnentunteen kun tajusimme kävelleemme umpikujaan, tämä polkuhan ei jatkunutkaan kuin parisataametriä.. Noh, eikai siinä sitten muuta voinutkaan kuin kääntyä takaisin ja lähteä toiselle reitille, sillä reitillä sujui jo paremmin sillä pääsimme kymmenen minuutin käynti-ravilämmittelyjen jälkeen laukkapätkälle, suoran tullessa näkyviin Altsu oli jo menossa täyttä päätä kun taas Fjolur halusi pysyä töltissä eikä nostanut laukkaa vaikka Reetta kuinka yritti.Reippaan, pirteässä pakkassäässä tehdyn maastolenkin jälkeen onkin sitten todella mukava hoitaa hevoset pihattokuntoon fleeceloimet päällä ja antaa niille päiväruoat sekä heinät jonka jälkeen voikin sitten itse käpertyä viltin ja kuuman kaakaon kera sohvalle katsomaan elokuvia tai lukemaan mukavaa kirjaa, näin ainakin me Reetan kanssa teimme!